Kukuljärvi

Kukuljärvi - erämainen kirjolohen järvikalastuskohde Ruotsinpyhtäällä, Uudenmaan ja Kymenlaakson rajalla

Järjestämme kalastusta Kukuljärvellä myymällä kalastuslupia omatoimiseen kalastukseen yksityishenkilöille. Luvan lunastamalla kalastus on sallittua kaikille ympäri vuoden alla luetelluin ehdoin. Järjestämme myös järvellä opastettuja kalastusretkiä tilauksesta yksityishenkilöille ja ryhmille.


Kukuljärvi on harvinaislaatuinen pienehkö 13 hehtaarin järvi Etelä-Suomessa, koska järven rannoilla ei ole mökkejä. Ainoastaan laavu järven koilliskulmassa, joka palvelee kalastajien ja retkeilijöiden tarpeita. Järven ympäri kulkee ulkoilureitti, joten kulkeminen on helppoa polkuja pitkin ja kalastamaan pääsee joko rannalta tai vuorattavista soutuveneistä. Kukuljärvelle istutamme onkikokoista kirjolohta muutaman kerran vuodessa. Järvi soveltuu erinomaisesti esimerkiksi kelluntarengaskalastukseen. Tutustu kalastussääntöön ennen kalastuksen aloittamista. Kalastusseurat ja muut yhteisöt voivat myös varata koko järven käyttöönsä tarvittaessa ja ehdoista sovitaan aina tapauskohtaisesti.